luonnonkivialan linkkejä

finstone.fi | pikalinkit

Sivukartta

Etusivu

Tutkimus

• Tutkimuslaitoksia ja -ohjelmia

Koulutus

• Tutkintoja ja koulutuspaikkoja
• Kivialalle uusi kivirakentajan tutkinto



päivitetty: 09.11.2010 4:05

Luonnonkivialan koulutus ja tutkimus

Luononkivialan tutkimus – Geologian tutkimuskeskus
Geologian tutkimuskeskus paitsi kartoittaa maamme luonnonkivivaroja, myös tiedottaa alasta.

Kiviteollisuuteen liittyvää ammatillista koulutusta tarjoavat useat oppilaitokset eri puolella maata. Kivialalle aikova voi suorittaa kivirakentajan tai kivimiehen tutkinnon. Muita ammatillisia tutkintoja ovat artesaanin, artenomin, kiviseppäkisällin ja -mestarin tutkinnot. Ammattikorkeakoulutasolla voi opiskella luonnonkivi- ja kalliorakentamista.

Luonnonkivialaan liittyvästä tutkimustoiminnasta päävastuun kantaa Geologian tutkimuskeskus. Alaan liittyvää tutkimustoimintaa harjoitetaan myös Valtion teknillisessä tutkimuskeskuksessa, Helsingin, Turun ja Oulun yliopistoissa, Åbo Akademissa sekä Aalto yliopiston teknillisessä korkeakoulussa ja Tampereen teknillisessä yliopistossa. Pohjois-Karjalan ja Saimaan ammattikorkeakouluissa toteutetaan kivialaan liittyviä kehittämishankkeita, joita vetävät myös eräät kehitysyhtiöt kuten Stone Pole Oy, Kainuun Etu Oy ja Verte Oy. Usein kehityshankkeita koordinoi Kiviteollisuusliitto ry.